Viime viikolla meillä oli täällä pyhiinvaellusilta, jossa piispa Kaarlo Kalliala pohdiskeli, voiko luterilainen olla mystikko. Piispa oli sitä mieltä, että luterilainen kutsumusajattelu on yhdistänyt kontemplatiivisen ja aktiivisen elämän ja periaatteessa pyhittänyt arjen – mutta käytännössä usein myös arkistanut pyhän. Ja siksipä hän kysyinkin, onko arjen mystiikka enää mahdollista.
Kun arki ei enää erotu pyhästä ja pyhä arjesta elämä puuroutuu. Pyhyyden voi toki kokea monenlaisissa paikoissa ja tiloissa, ja pyhän saattaa kohdata erityisellä voimalla kaiken arkisen keskellä. Pyhä ja arki ovat kiinni toisissaan.
Oma kokemukseni on, että jonkinlaista rytmiä arki ja pyhä elämässä kaipaavat. Enää ehtookellot eivät merkitse meille lepoa, eivätkä luo tyhjää tilaa, joka erityisellä tavalla mahdollistaa pyhän kohtaamisen ja kokemuksen. Työn ja levon rytmi on myös toisenlainen: töitä tehdään usein ajasta ja paikasta riippumatta. Siksi arjen ja pyhän, työn ja levon rytmiä on ajateltava tietoisemmin.
Täällä Espanjassa olen liikkunut paljon enemmän kuin arjessani Suomessa. Täällä olen myös levännyt enemmän. Pyhäpäiviin on kuulunut säännöllisesti aamulenkki tai aamujooga ja illalla sitten messu. Säännöllisyys on ollut hyvästä. Uuden viikon on aloittanut levollisella mielellä.
Usein mietin, miten onnistuisin viemään tämän kaiken elämääni Suomessa. Sidoksia ja tekemistä on enemmän kuin täällä, mutta silti paljon on kiinni itsestä. Muistan hyvin sen tunteen, kun loputtomat sekalaiset asiat täyttävät mielen. Tuntuu, että jatkuvasti on kiire tai ainakin jonkinlainen paine. Töissä saattaa ohittaa ihmisten katseen ja kysymykset, kun omassa mielessä kaiken tilan vie keskeneräisten asioiden möykky. Ja sama oli vastassa toisinaan myös kotona.
Harvoin kuitenkaan on niin kiire, ettei ehtisi katsetta tai muutamaa sanaa vaihtaa. Läheskään aina asia ei ole niin akuutti, etteikö siihen voisi vuorollaan palata.
Kaikella on aikansa. Lepo tuo arkeen luovuttamattoman etäisyyden. Pyhä muuttaa perspektiivin.
”Tässä on lepopaikka.
Sallikaa väsyneiden hengähtää,
täällä on lepo ja virvoitus.
Mutta he eivät tahtoneet kuulla.
Niinpä Herran sana on oleva heille vain tätä:
”Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!”
Ja niin he kulkiessaan kompastuvat ja loukkaantuvat,
tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.” Jes 28: 12-13.
Aion jatkossakin etsiytyä lepopaikkaan, sillä siellä on lepo ja virvoitus. Sieltä kumpuaa myös hyvä arki.
Kuvat ovat Almendronin vuorilta.